Lankataivas
Lankataivas, täydellinen blogin nimi. Langasta saa aikaan ihan mitä vaan ja sitä ei koskaan ole ihmisellä liikaa. Ensimmäinen julkaisuni on lyhyt esittely, mitä minun blogi tulee todennököisesti pitämään sisällänsä.
Harrastan mahdollisuuksien mukaan vapaa-ajallani kädentaitoja. Mieli koitetaan pitää virkeänä ja työt luovina. Mottoni on aina ollut että tehdään tunteella. Blogin yritän pitää kuvapainotteisena, kaikkihan me tiedämme että kuva kertoo paljon enemmän kuin sanat.
Tällä hetkellä eniten syntyy neuletöitä:

Tässä kuva viime keväänä valmistuneista silmusukista, varsi on virkattu ja sukkaosa neulottu. Ohje on mukailtu Sukkasillaan kirjasta, lankana Novitan Nalle ja Florica. Valmistunut tammikuussa 2006
Harrastan myös virkkausta, varsinkin kesäisin virkkaus herää aina henkiin:

Lanka Novita Nalle, koko n. 170x50cm Valmistunut 31.3.2005
Tilkkutöitä olen tehnyt myös jonkin verran, tällä hetkellä harrastus ollut tauolla, kun ei aika riitä kaikkeen.

Tilkkukassi, barcello-tekniikalla syksy 2004.
Lasitöissäkin tarvitaan lankaa, meinaan rautalankaa jotta työt olisivat kestävämpiä. Tämä plafondi valmistui keväällä 2006.

Luovaa kesäpäivän jatkoa!


