Lankataivas, täydellinen blogin nimi. Langasta saa aikaan ihan mitä vaan ja sitä ei koskaan ole ihmisellä liikaa. Ensimmäinen julkaisuni on lyhyt esittely, mitä minun blogi tulee todennököisesti pitämään sisällänsä.
Harrastan mahdollisuuksien mukaan vapaa-ajallani kädentaitoja. Mieli koitetaan pitää virkeänä ja työt luovina. Mottoni on aina ollut että tehdään tunteella. Blogin yritän pitää kuvapainotteisena, kaikkihan me tiedämme että kuva kertoo paljon enemmän kuin sanat.
Tällä hetkellä eniten syntyy neuletöitä:

Tässä kuva viime keväänä valmistuneista silmusukista, varsi on virkattu ja sukkaosa neulottu. Ohje on mukailtu Sukkasillaan kirjasta, lankana Novitan Nalle ja Florica. Valmistunut tammikuussa 2006
Harrastan myös virkkausta, varsinkin kesäisin virkkaus herää aina henkiin:

Lanka Novita Nalle, koko n. 170x50cm Valmistunut 31.3.2005
Tilkkutöitä olen tehnyt myös jonkin verran, tällä hetkellä harrastus ollut tauolla, kun ei aika riitä kaikkeen.

Tilkkukassi, barcello-tekniikalla syksy 2004.
Lasitöissäkin tarvitaan lankaa, meinaan rautalankaa jotta työt olisivat kestävämpiä. Tämä plafondi valmistui keväällä 2006.

Luovaa kesäpäivän jatkoa!
Comments (8)
Tervetuloa blogailevien maailmaan :)
Posted by meeri | 24.07.06 14:29
Posted on heinäkuu 24, 2006 14:29
Kivalta näyttää, johan tätä odoteltiinkin ;)
Posted by verano | 24.07.06 14:57
Posted on heinäkuu 24, 2006 14:57
Onnea käsityöblogitaipaleelle!
Posted by Lea | 27.07.06 14:30
Posted on heinäkuu 27, 2006 14:30
Hei ja tervetuloa bloggaajien kirjavaan joukkoon!!
Posted by Satu U | 29.07.06 13:24
Posted on heinäkuu 29, 2006 13:24
Kaunis plafondi! Oletko tehnyt kauan lasitöitä?
Posted by Heli | 13.09.06 09:32
Posted on syyskuu 13, 2006 09:32
Hei Heli!
Olen harrastanut lasitöitä 4 vuotta, tosin yksi vuosi oli välissä, jolloin en kerennyt kursseille. Käyn Tampereella Ahjolan kansalaisopiston kursseilla, kotonani ei ole työtilaa lasitöille. Nyt taas syksyllä kurssi alkoi ja on uusi lamppu valmisteilla.
Posted by Sire | 13.09.06 21:11
Posted on syyskuu 13, 2006 21:11
Heli täällä taas:) Vielä kiinnostaa tuo plafondi, että oletko tehnyt tuon tiffanytekniikalla? Ja onko nuo pyöreät lasihelmiä? Itse olen myös lasikurssilla ja meillä alkaa pian mosaiikki:) Odotan innolla!
Posted by Heli | 16.09.06 19:12
Posted on syyskuu 16, 2006 19:12
Hei Heli!
Juu, olen tehnyt plafondin tiffanytekniikalla ja käyttänyt tässä työssä pääasiassa pelkkiä lasihelmiä, lehdet ovat sulatettu kaksi lasia päällekäin, jotta ne on saman paksuisia kuin lasihelmet. Mosaiikkia olen kokeillut vain yhden tarjoilulautasen verran. Haluaisin tehdä jonkun pienen pyöreän sivupöydän mosaiikkitekniikalla. En ole vain vielä löytänyt sopivaa pöytää johon sen tekisin. Välillä hyvät ideat saavat muhia päässäni useamman vuoden, ennen kuin toteutan ne.
Posted by Sire | 16.09.06 21:15
Posted on syyskuu 16, 2006 21:15