| Eilen illalla leipomisurakkani jälkeen istahdin sohvalle käsitöiden pariin. Hitaasti mutta varmasti eteni palmikkotoppini kohti loppua. (Vain 3 kertaa sain purkaa sivusauman kun väsyksissä aloin ompelemaan saumoja väärin ;). Alla kuva valmiista neuleesta, kerrankin valmis tuotos istuu päälleni täydellisesti, ei ole liian pieni eikä liian iso. Ehkä se mallitilkun neulominen ja tarkastuslaskelmien tekeminen kannattaa. Malli on Moda lehdestä 2/2006. Lankana ohjeesta poiketen Novitan Malibu. |
![]() |
| Aikaisemmin päivällä olin käynyt ostamassa helmitöitä varten pihtisetin. Ennen keskiyötä halusin kokeilla uusia pihtejä ja väänsin kaksi neulemerkkiä. Taitaa kaivata työni vielä paljon harjoitusta, mutta kyllä nuo asiansa ajavat. Kovasti koitan vieläkin väittää, että minä en harrasta helmitöitä. Lisäilen niitä vain neule- ja virkkaustöihin. Itsepetos on helppoa ;) |
![]() |
| Lopuksi vielä päättelin kaksien vauvasukkien langat. Ystäväni ovat saaneet pienokaisia ja ajattelin lähettää heille näitä lahjoiksi. Sukat on tullut neulottua jämälangoista jo toukokuussa. |
![]() |
Näiden lisäksi virkkasin helmien kera pienen lahjan. Kuvan laitan myöhemmin, ajattelin antaa sen lahjaksi ja en halua paljastaa ajatuksiani etukäteen.



Comments (1)
Ihana toppi!
Posted by Sia | 01.09.06 23:34
Posted on syyskuu 1, 2006 23:34