Pikku prinsessan pyyhe
« toukokuu 2007 | Main | heinäkuu 2007 »
Sain valmiiksi oman cavernini sunnuntaina. Neuloin sen Gedifran beauty cottonista, lankaa kului 550g puikoilla 4,5mm. En ole vielä neuletta pessyt ja toivonkin sen hieman kutistuvan. Nyt se on löysä ja tuntuu roikkuvan mahan kohdalta. Kuva otettu Helsingin Haagassa sijaitsevasta Rodo-puistosta. Upeita kukkia, kyllä kelpasi niitä siellä ihastella työkavereideni kanssa.
Mukavaa kesäkuun alkua kaikille! Koitan jaksaa päivittää kesän kuumuuksista huolimatta blogiani aika ajoin. Itselläni on tällä hetkellä menossa vaihe, jolloin tekee mieli aloittaa vain uusia neuleita, eikä saattaa mitään valmiiksi. Piristystä on haettu useilla nettiostoksilla ja Menitaankin olen eksynyt. Seuraavaksi ajattelin tilailla muutamia neulekirjoja, täytyyhän sitä saada lankavarastonsa tuotteilel inspiraationlähteitäkin.
| Sain viimeisteltyä kesäkassin itselleni lauantai-iltana. Virkkasin kassin suurella innolla jo kevään ensimmäisten hellepäivien aikaan huhtikuun lopussa. Kassi joutui kuitenkin odottamaan vuorittamista näinkin kauan. Kassi on virkattu Novita Tennesseestä, lankaa kului melkein 300 grammaa. Kassin kahvojen sisällä on muoviletkun pätkät, vuorena tilkkupuuvillaa. |
![]() |
| Lähikuvaa pinnasta:
|
| Tässä kassin vuoresta ja mahdollisesta käytöstä kuva. Lauantaina kävin UFFilla ja satuin löytämään nämä langat sieltä. Missään ei ollut vyötteitä, mutta tunnistin kassissa olevat siniset langat Novitan tennesseeksi (230 g) ja vaaleanpunaiset ovat butterflyä (330 g). Lisäksi 100 g vyyhti paksua vihreetä villalankaa. Kaikki tämä maksoi vain 2,50e (Siellä oli tarjous, ota 2 maksa 1.) Pitäisiköhän useammin käydä kirpputoreilla :) |
![]() |
Kummipoikani 1v 8kk on varsin rakastettava pakkaus <3
Teinkin hänelle uuden slipoverin ja hatun kesäksi. Ohjeet ovat omiani ja varsin sopivia. Aikaisemmin kun olen neulonut jonkun lehden ohjeen mukaan, ovat neuleet olleet ylisuuria. Slipoverin alla on neulomani toinen paita, jonka piti olla 80 senttisille, kummipoikani on jo n. 90 ja vieläkin saa hihoja kääriä ;)
Lankana hatussa ja slipoverissa Schachenmayr Crazy Cotton (väri 80). Lankaa meni slipoveriin 100g ja hattuun 75g. Slipoverissa on lisäksi resorit neulottu kiertäen Kamomilla-puuvillalangalla.(3mm puikot ja koukku.)
Oikein hyvää juhannusta kaikille! Omaan juhannukseeni kuuluu mm. 10h junassa matkustamista, neuleita on varattu reilusti mukaan!
