Aallot lisääntyy
Peitto on hieman edistynyt. Tätä on edelleen kiva virkata, väriterapiaa tätä vetiseen talveen. En ole vieläkään päättäny kuinka korkean peitosta teen, mutta vielä se ei ole joka tapauksessa lähellä puolta väliä.

« helmikuu 2008 | Main | huhtikuu 2008 »
Peitto on hieman edistynyt. Tätä on edelleen kiva virkata, väriterapiaa tätä vetiseen talveen. En ole vieläkään päättäny kuinka korkean peitosta teen, mutta vielä se ei ole joka tapauksessa lähellä puolta väliä.

Viimeistelin jo pari viikkoa sitten Kirin. Tänään jopa muistin ostaa patterit kameraan ja sain huivin kuvatuksi. Huivi menee keväällä lahjaksi isoäidilleni. Lankana Knitpicksin Bare, perulaista villaa, käytin 5mm puikkoja ja lankaa kului 118g.

Kävin mieheni kanssa pääsiäismatkalla Tukholmassa. Ikävä kyllä lankakaupat pitivät ovensa suljettuina koko pääsiäisen, eikä lankataivaaseen päässyt muuttamaan yhtään uutta asukasta.
Matkalla mukana oli kerä keväistä sukkalankaa ja aloin neulomaan pitkänäperjantaina sukkia. Koska neulojan on välillä mahdotonta tyytyä neulomaan tavallisia sileitä sukkia ja matkalla sukkaohjeita ei yleensä ole mukana, on keksittävä itse omat ohjeensa.
Tälläisen sukan sain valmiiksi juuri äsken ja välillä oli kyllä suurtakin luomisen tuskaa kun ei väsyneenä 3D-hahmotus ollut enää parhaimmillaan. Kaikesta huolimatta opettavaista kokeilla uusia juttuja ja löytää edes keskinkertainen ratkaisu hahmotelmiinsa. Saas nähdä koska tämä saa parin, sillä eihän luomisenvimmassa ehdi kirjoittamaan mitään muistiinpanoja ylös.
Väri on keväistä ja lanka Lana Grossan Meilenweit Cotton Spirit, käytin 2,25mm puikkoja. Hämärän jo laskeutuessa kuvat jäivät hieman epätarkoiksi, mutta onneksi niitä on paljon.



Neuloin kummisedälleni lahjaksi villasukat. Mallina tällä kertaa Favorite Socks kirjasta Mock Cable Socks, lankana grafiitin harmaa Fortissima Socka. Puikot varressa (10cm) 2,75mm ja sen jälkeen vaihdoin 2,25mm. Ohjeessa käskettiin neulomaan 3,25mm puikoilla, mikä on mielestäni liioittelua näin ohuille sukkalangoille. Pingottimet ovat kätevä apu, niillä sukista tulee lahjakelpoiset, kuvio pääsee avautumaan. Sukkien koko n. 42 ja lankaa minulta kului 82g. Sukat olivat mukava matkaneuleprojekti.
