Kesäkuulumisia
Muutaman viikon kesäloma on kohta takana ja työt odottavat maanantaina tekijäänsä. Kotona on ehtinyt käydä kääntymässä ja pieni lomamatkakin tuli tehtyä. Viime viikonloppuna ehdin ommella kummipojalleni lippalakin. Sopivuudesta ei ole vielä takeita, sillä en ole ehtinyt postittamaan tätä hänelle. Toivotaan kuitenkin, että saaja pitäisi siitä yhtä paljon kuin tekijä.
Käväistiin myös kummeillani kylässä ja sain synttärilahjaksi (synttärit olivat yli kuukausi sitten) kummitätini itse tekemän korin paperinarusta. Ensin hän on kutonut paperinarua ja sitten kasannut korin, pohja on virkattu. Kori on täydellisen kokoinen apupöytänä toimivan jakkaran alle. Sinne mahtuu taas keskeneräisiä töitä lisää. ;) Sain myös 4 kerää ohutta mohairia tuliaisiksi Latviasta.


Huomaa, että oma kamerani meni rikki ja on hieman hakusessa kuvaus miehen järkkärillä. Säätöjähän kun en osaa ruuvailla ;)












