Loppem

Yksi syksyn uusi suosikkini on valmistunut jo useampi viikko sitten ja tämäkin on päässyt jo käyttöön. Loppem neulotaan alhaalta ylös ja varoituksen sana sitä suunnitteleville, ohje on korjauksista huolimatta täynnä virheitä. Mutta onneksi malli oli niin yksinkertainen, että virheet pystyi jättämään omaan arvoonsa ja neulomaan kuvan perusteella.
Tein myös muutoksia ohjeeseen, oma loppemini on paljon pidempi ja A-linjaisempi kuin alkuperäinen ohje. Minusta pituus ei voi olla sama XS -koossa kuin koossa L, saati sitten XL-koossa. Loin silmukat L-koon mukaan ja kavensin niitä niin paljon, että kainalossa minulla oli M-koon mukainen määrä silmukoita. Isoveljessä on hieman suurempi tiheys kuin ohjeen langalla, mutta kerrostiheys täsmäsi. Puikot olivat 5mm pyöröt.





Siskon nuorimmaiselle hattu ja sukat.
Työkaverin tyttövauvalle sukat vaaleanpunaisesta woolin sävystä. Näissä näyttää olevan hieman kasvunvaraakin.