« Lomailijan lankatuuri | Main | Lämmikkeitä »

Un tinto verano y una cerveza, por favor

Sitten vihdoin niitä valmistuneita neuleita.

Espanjassa yleisin tilaus ravintolassa taisi olla otsikon tyylinen. (En osaa espanjaa, eli en tiedä onko ihan oikein kirjoitettu. ;) Miehelle kaljaa ja minulle simalta maistuva punaviinipohjainen drinksu. Juomien tyyliin sopivasti menevät myös värit sukissamme. Miehelle iloisen kirkasta keltaista. ja minulle punaisen eri sävyjä. Molemmat langat ovat omassa värikattilassani syntyneitä, olen todella tyytyväinen valmiiseen neulepintaan ja värien iloitteluun sukissani. Neuloin sukat 2,75mm puikoilla ja keltaiset ovat hieman isommat kuin omani, niiden paino on 90 g ja omieni 82 grammaa.

aalto1.jpg aalto2.jpg aalto3.jpg aalto4.jpg

punaraidat1.jpg punaraidat2.jpg punaraidat3.jpgReissulla aloitin keltaisesta myös toisia sukkia, mutta paluulennolla huomasin, että ei lanka riittäisi kahteen sukkaan, joten se täytyy purkaa.

Sain myös kommentteja, että ostinpa vähän lankaa reissussa. Tässä bonuskuva, miten muuten täytin uuden matkakassin, joka piti ostaa kun ei kaikki olisi mahtunut matkalaukkuun enää paluumatkalle. Miehen mielestä kaikki vaatteet ei aina voi olla punaisia, joten koitin sitten ostaa muunkin värisiä vaatteita kaappiini.

kesävaatteet.jpg

Comments (5)

Tosi kauniit nuo keltaiset sukat. Ihana tuo pinta.

Tosi hyvän värisiä sukkia. :)

Upeita sukkia, erityisesti aivan mahtavat väriyhdistelmät! Onko miehen sukissa joku valmis malli vai oma viritelmä?

Sun drinksu vaikuttaa selkeästi mulle suunnatulta, miksiköhän en Barcelonasta vuos sitten moista bongannut ;D

.k:

onko noi keltaset stetsonin alta vai jollain ohjeella? menis omalle miehellekki, tosin ei keltasena (mut on minusta hienot keltasena! on!).

Sire Author Profile Page:

Sukat ovat oma viritelmäni ja olen ajatellut yrittää kirjoittaa ohjetta vaikka tarjolle kesän Ullaan. Malli kun viehättää omaakin silmää mukavasti ja kärkikavennus ei ole ihan tavallinen, vaikka muuten sukat ovatkin sopivan yksinkertaiset.

Post a comment

(If you haven't left a comment here before, you may need to be approved by the site owner before your comment will appear. Until then, it won't appear on the entry. Thanks for waiting.)