Popped -sukat (Ravelry -linkki) valmistui kanssa jo jonkin aikaa sitten, mutta vasta eilen sain napsastua muutaman kuvan. Sukan kaunis kuvio tietenkin kyllä aukeaisi paremmin jos saisi kuvattua sukat jalassa, mutta joudutte tyytymään pingottimen päällä otettuihin kuviin, ei tehnyt mieli alkaa jumppailla omista jaloista kuvia.
Lanka on itsevärjättyä Dropsin Fabelia, värjäys oli jotain kokeiluja ja väri ei ollut kiinnittynyt aivat tasaisesti. Niinpä kerän vaihtumiskohdassa on kauhea raita. Piilotin siksi toisen sukan toisen alle. ;) Puikot olivat 2,25mm ja lankaa kului 60g. Ohjeesta poiketen tein van 2 mallikertaa varteen. Tässä ohjeessa mallikuviossa kaikki oikeat silmukat neulotaan kiertäen, joten varsinkin ensimmäinen sukka oli hieman hitaampi neulottava.

