« Rinsessa -huivi | Main | Punaisia huiveja »

Jotain pientä valmistunut ja valmistumassa

Kesästä on selvitty. Puikot eivät juuri ole pysyneet käsissä, mutta jotakin pientä on sentään valmistunut ja valmistumassa blogin hiljaiselosta huolimatta. Kesä meni suht. heikoissa merkeissä, mutta syksy on tuonut tullessaan hieman paremman voinnin ja enemmän energiaa. Puikoilla tällä hetkellä Mambosta syystakki itselle.

Syy heikkoon oloon on tässä:

Masukit poseeraavat (rv 19+6). (Ja kyllä, niitä on kaksi ;)

masukit 19+6.jpg

Olen selvinnyt jo yli puolivälin mahankasvatusprojektissa. Vaikea tajuta välillä mistä mahtuu kulkemaan ja mistä ei.  Toivotaan että energiaa piisaa neuloa ja ommella tulevaisuuden varalle, varastot olisi hyvä saada hieman pienemmiksi ja kaikki ihanat ohjeet pitäisi jaksaa tehdä tuplana. (Kuvassa rv 20+1)

rv20+1.jpg

Varsinkin neuleiden viimeistely ja päättely on ollut kesällä ylitsepääsemätöntä.  Kaikkea en ole myöskään saanut kuvatuksi, tässä kuitenkin taas jotain tuotoksiani. Lisää kunhan saan kuvatuksi. 

Kesällä kummityttöni täytti 5 vuotta ja neuloin hänelle lahjaksi lyhythihaisen neuletakin. Ohje löytyy lehdestä Moda 3/2008, muutin ohjetta neulomalla hihat raglaneiksi ja hieman lyhyemmiksi, sekä kaulukseen neuloin muutaman kerroksen aina oikeeta. Puikot 3,5mm ja tasan 2 kerää lankaa sain riittämään kun saumat ompelin pätkillä. Lahja oli mieluinen ja saajalle sopiva.

tuulin takki.jpgTilaustyönä neuloin Jacques Cousteau -pipon Hjertegarnin Palinosta. 3mm puikot ja vajaa 2 kerää lankaa, ei tullut punnittua valmista pipoa ennen luovutusta. Mutta käyttöön on päässyt, livenä on tullut nähtyä. ;)

jukkiksen_pipo.jpg

Monessa blogissa on näkynyt Baktus-huivi, malli oli sopivan yksinkertainen myös omaan olotilaani ja niinpä se neuloutui 3 kerästä itse värjäämääni Maijaa. Huivi päätyy joskus jonkun lahjaksi, sillä minulla ei ole tarvetta vihreälle huiville.

baktus.jpg

Ystävän 1-vuotiaalle pojalle tuli neulottua synttärilahjaksi sukat itse värjätystä nallesta tai woolista, en enää muista kumpaa tuo oli. Koko kengännumero 21 ja puikot 2,5mm, langankulutus alle 50g, mutta taas on unohtunut punninta tarkka kulutus

. Niilan vihr sukat.jpg

Comments (35)

Onnea ihanaisista vauvoista! Nyt mäkin sit näin ultrakuvan kaksosista. :)

Tuplasti onnea! Minä olen vähän miettinytkin missä luuraat. Juuri viime viikolla valitin töissä, etten tiedä ketään vauvaa, jolle voisi tehdä jotain ihanaa. Eli jos jotain olet vailla niin pyydä vaan, pieniä neuleita on mukava neuloa.

Oi ihanaa! Onnea onnea!

.k:

Hertsuma! En olekkaan ennen nähnyt tommosta tuplakuvaa. Ja kaksin kappalein onnea ja jaksamista!

Täällähän oli ihania uutisia! Paljon onnea tuplamasun kasvatukseen.

Tess:

Tuplasti onnea!

oijoi... onnittelut! Kovasti jaksamisia, jo yhdenkin odottamisessa kerrallaan on ollut tekemistä :)

mari:

Onnea tupla asukkaista! Minulla on vain yksi kyydissä ja tulen perässä( 17+2)
Ihania neuleita olit myös tehnyt:)

Onnea, onnea! Ja hyvää vointia loppuun asti. En minäkään ole ennen nähnyt tuollaista tuplakuvaa.

Onnea tuplasti! Hauska ultrakuva. :)

KirsiÄr:

Apua, mikä meedio musta on tullut: eilen käytiin ipanan kanssa Elianderinrannassa. Ajattelin, että täällähän Sire kuvailee ja pitäis itsekin joskus ja mitähän sille Sirelle kuuluu, kun ei ole kuulunut ja sit käväisi ajatus, että ettet vain ole rastas. Ja nyt sit tää tuplatieto! Onnea! Noita on muuten liikkeellä: tuttavaperheeseen odotellaan kans tuplia. Mutta kaksinverroin sit ihania vauvanuttuja vaan puikoille :)

Just eilen ajattelin, että mitähän Sirelle kuuluu, kun ei ole aikoihin näkynyt blogissa tai livenä.

Onnittelut pikkuisista. Ei muuta kuin magic-looppina villanuttuja tekemään!

Vau! Paljon onnea!!! Mahtava juttu!

Mahtavaa. Onnea!

Onnittelut masukeista. Ja voimia odotukseen =)

Onnea tulevasta ja nostan hattua, yhdenkin kerrallaan kantaminen vaatii kuntoa, saati sitten kahden.

Ohoh, onnea ja onnea! :)

Paljon onnea! Voimia odotukseen. :)

Annu:

onnea tuplasti!!

Hirmuisesti onnea!

Onnea!

Kate:

Onnea kovasti ja voimia odotukseen!
Kauniin neuletakin kummityttö sai.

Tuplasti onnea! =)

Onnea! Sana kyllä ehti tänne jo pari viikkoa sitten... ;)

Onnittelut ja kaikkea hyvää masun kasvatukseen! Ihana uutinen!

Oh..! Onnea! TUPLASTI :)!

aura:

Tuplaonnittelut!

Jonna:

Ihana uutinen!! Onnea tosi paljon, tuplasti ;) Raskauden huonot olot on jo ilmeisemmin takanapäin, joten nyt vain nautiskelet olostasi :)

JohannaH:

Paljon onnea!

tippi:

Voi iiih! Ihanaa! Onnea matkaan! Pientä aaninkia on mulla ollut, kun on olevinaan sellanen naisen vaisto, mutta usein se kyllä erehtyykin.

Sari:

Onnea tulevien kaksosten äidille! Omat poikani pääsevät jo ripille ensi kesänä, mutta muistan vieläkin tuon pahoinvointiajan ja sen työmäärän, joka vauvoista oli. Onneksi minulla oli yksi ennestään, jotta hiukan tiesi, eikä joka asiasta hermostunut. Kyllä nyt todella kannattaa tehdä käsitöitä valmiiksi, sillä seuraavat 2-3 vuotta sulla on ihan eri työt.
Sitten vähän helpottaa....
Mutta on ne niin ihania!!!
Jos haluat vaihtaa ajatuksia laita mulle blogikommentti niin voimme vaihtaa vaikka sähköpostiosoitteita.

Outi:

Onnea tuplana! Omat kaksoset ovat pian kaksivuotiaita, mutta hyvässä muistissa tuo odotus on vielä - ja se vauva-aika. Tekemistä kyllä riitti, mutta yllättävän leppoisaa:)

Pahoinvointia tulee ja menee, närästys oli järkkyä, mutta äkkiä ne sitten unohtuu - ja käsityöt ovat hyvää vastapainoa vauva-arjelle!

Onnellista odotusta teille! Saria kompaten, että pistä kommenttia blogiin/ravelryyn pm (Outi77), jos joku kaksosjuttu mietityttää!

Eksyin blogiisi jostain toisesta blogista ja ihan vain sen vuoksi, että siellä vihjailtiin sinun odottavan kaksosia.
Omasta blogistani löytyy kohta vuoden vanhat tyttöni. =)

möhköfantti:

paljon onnea

Onnittelut tulevat myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan: siis ONNEA!

Post a comment

(If you haven't left a comment here before, you may need to be approved by the site owner before your comment will appear. Until then, it won't appear on the entry. Thanks for waiting.)