Ompeluinto löysi luokseni
PItkästä aikaa olen innostunut ompelemaan. Olen päättänyt myös ostaa ensimmäisen UUDEN ompelukoneen, nykyisen koneeni olen ostanut opiskeluaikoinani käytettynä (taisi olla vuosi 2000). Kone toimii edelleen, mutta kaipaan enemmän erikoisominaisuuksia koneelta ja uusi on nyt jo suunnitelmissa. (Janomen tilkkutyökone.)



Taukoa ompelemisesta on yli vuosi, moni työ jäi kesken, kun pojat aikoinaan syntyivät keskosina. Jotta tulisi hieman ompelutuntumaa, niin aloitetaan yksinkertaisista töistä ja jo olemassa olevista kankaista.
Päällystin äitiuspakkauksen patjat poikien huoneeseen, niillä on kiva leikkiä.

Jämä tilkuista ompelin 10kpl hernepusseja, näihin meni kilo herneitä.

Lisäksi innostuin kokeilemaan aplikointia ja ompelin tälläisen pöllö-tyynyn. Tämä tosin taitaa jäädä sohvalle, eikä päädykään poikien huoneeseen, niin kiva siitä tuli.



