Nappeja <3
Nappitaivas sai uusia asukkaita Eurokankaan alennustuubeista.

Nappitaivas sai uusia asukkaita Eurokankaan alennustuubeista.

Lankojen lisäksi on kirjavarastonikin kasvanut. Olen hankkinut paljon odotetun ja kaivatun Suomalaisen neulekirjan Punokset puikoille. Suosikkimalliani en ole vielä kirjasta valinnut.
Ja Hannan kanssa tilasin yhdessä myös naapurimaan kirjatuotantoa, Kirikindad II ja mukana tuli pari esitettä, jossa on lisää malleja.
Tilasin tammikuussa myös lankaa ja kirjan Yarn and fiber companylta. Kirja ei ole vielä saapunut, mutta langat saapuivat viikossa ja ensimmäinen uutuus pääsikin heti puikoille. Värit ovat niin räikeitä ja järisyttäviä, että tämä kokonaisuus on jo hieno. Yksistään en monia värejä tästä pukisi päälleni. Neulomisen edetessä ensin ihastuin, yllätyin jokaisen värin paljastuttua (alotin neulomaan kerän sisältä) ja lopulta rakastuin ja mieli tekisi tilata heti lisää. Olen koittanut malttaa sen verran, että saisin käyttökokemusta langasta enemmän, että onko se hintansa arvoista. Kyseessä siis Noro Kureyon sukkalanka, värinumero 180.
Tässä koko väriskaala pienenä paljastuksena. Parempia kuvia luvassa kunhan tikuttelen työn valmiiksi, toivottavasti jo viikonloppuna.

Olen kuullut sanottavan, että kun uudet langat tuo kotiin kangaskassissa, ne eivät herätä niin paljon huomiota kuin muovikassit. Kangaskassit kuuluvat kalusteeseen, kun muovipussit paljastavat usein ostosreissun jäljet. Edessä on pikkuveljeni minulle joululahjaksi taiteilema oma lankashoppailukassi.

Sallan kanssa teimme pikatilauksen Knitpicksille ja hyvä ystävämme toimitti sen meille työmatkaltansa Suomeen. Kiitos! Vihdoin minullakin on Harmony-puikkosetti lisäosien kera. Sekä samalla tilasin pienempiä välikoon puikkoja sekä 4 kerää ihanaista palettea huivilangaksi. Langan väri on hieman tummempi luonnossa, kamerani ei osaa kuvata puinaista oikein.

Nappitaivaan uudet namuset, löysin nämä Eurokankaan alennuspussukoista, tässä on 3 kahden euron pussukkaa.

Kesälomani loppui lyhyeen, mutta ehdittiin käydä miehen kanssa pienellä automatkalla Nilssillämme. Ensimmäinen yö vietettiin vanhempieni mökillä Sammatissa, josta suuntasimme Turkuun. Turusta löysin Lankabaarin samalta kadulta kuin hotellimmekin sijaitsi.
Viisaana neulojana olin tutustuut Turun tarjontaan etukäteen ja keskustasta löytyi siten useampikin lankakauppa.
Piikkopirta ja Käsityö-Elisa osuivat kävelyreitillemme ja Käsityö-Elisan alekojusta tarttui 100g farkkulankaa mukaan. Piikkopirrasta en osannut napata mitään, mutta hyvä valikoima sielläkin on.

Illemmalla kiersimme vielä kauppoja Hansa-korttelissa ja siellä oli Singerin myymälä, nämä napit ovat alennuslaatikosta, isommat ovat halkaisijaltaan n. 2,5cm ja tummat ovat metalliset.
Seuraavana päivänä ajoimme Naantalin kautta Raumalle. Rauman vanha kaupunki on paljon isompi alue kuin mitä olin ajatellut. Ja siellä törmäsin lankakauppaan aivan sattumalta. Olihan se pakko kurkata sisälle, kun ovesta loisti teeteen tarra ja siitä merkistä tiesi neuloja heti, että laa-laa-lankaa.
Paljon oli saatukin valikoimaa pieneen kauppaan. Kuitissa lukee Lahja ja Käsityö Seija Jaakkola, Kuninkaank. 23, Rauma. Kannattaa piipahtaa jos siellä päin vierailee. Itse ostin miehen lapasia ajatellen 2 vyyhtiä Vuorelman Vetoa.
Neljäs yö vietettiin Porissa ja olin kuullut huhua, että sieltäkin lankakauppa löytyy. Pienten vihjeiden perusteella löysin Lavikon Antinkatu 16 B ja sieltä Ale-korista mukaani tarttui räikeä kerä Regian puuvilla-sukkalankaa.

Suomen lomareissut ovat aivan erinäköisiä neulojan silmin. ;)
.. laa-laa-lankaa.
Vihdoin kuvia lankaostoksistani Karnaluksista, jossa kävin elokuussa. Mukana kuvakimarassa myös muita väripataan joutuneita keriä. En ole vielä uskaltanut lisätä näitä lankataulukkooni, eli en tiedä paljonko varastoni tällä hetkellä on. Tämän syksyn teema taitaa olla +10%, toisin kun viime syksynä oli -10%-projekti.
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
Kävin viikonloppuna yhden yön pikavisiitillä helsingissä. Perjantaina piipahdin katsomassa kummipoikaani ja tietenkin muutakin perhettä. Kummipojalleni olin tehnyt tälläiset käytännölliset Tarhalapaset. Lanka on Lanettia, puikot 2,25mm, nimen ompelin koneella heijastinkankaan palasiin ja nämä sitten käsin harsin lapasiin kiinni. Lapaset ovat 3-vuotiaan kokoa eli pituus ranteesta 13cm kärkeen.
Lauantaina kävin hyvän ystäväni kanssa Helsingin messukeskuksessa Kädentaidot messuilla, samalla siellä oli myös ELMA ja Metsä messut. Viihdyimme siellä 6h, mahtavia ruokamaistiaisia ja kivoja kotieläimiä sekä tietenkin kädentaitoja ja materiaaleja omiin taidonnäytteisiin.
Mukaani tarttui Viispinpuut Toikalta, 12 kerää kirkkaan turkoosia Teddya Novitalta, kaksi Ihanian lasista kaulakorua, puisia rintamerkkejä, koukkuamiskoukku, puisia sydänmiä askarteluun ja katajainen avaimenperä. Näiden lisäksi ostin hyvää leipää ruokapuolelta, Ke Leipä Leppävirralta taisi olla leipomon nimi ja leivän nimi oli Hurja Veli.

En minä ainakaan. Tampereen kädentaitomessut ovat minulle jo niin rutiini, että ei sieltä voi olla pois. Päivän laitan kalenteriin hyvissä ajoin. Minulla on tapana käydä messuilla heti perjantaina. (Onneksi olen ollut onnekas ja pystynyt järjestämään töistä itseni vapaalle.)
Perjantaille olin nostanut tietyn summan rahaa ja päättänyt, että tämä olisi budjetti jossa koitan pysyä. Onnistuinkin hyvin tässä, ostinhan vain vähän sukkalankaa. Kotona tajusin sukkalankaa tulleen 700g ja lisäksi ostin hamppua 100g Titityyltä. Hampusta ajattelin kokeilla neuloa tiskirättejä, koska monessa blogissa on kehuttu neulottuja rättejä. Pakko siis testata ja katsoa olenko ollut vain ennakkoluuloinen. Aikaisemmin ajatus neulotusta rätistä ei ole ollut kovin houkutteleva. Punaiset ja turkoosit arwetat ovat myös Titityyltä. Keltainen On Linien sukkalanka on Vihreästä Vyyhdistä. Fabelit ja Regiat Lankakauppa.comista. 
Lankakauppa.comista ostin myös paksumpaa fabelia. Näistä syntyihin lauantain ja sunnuntain aikana sukat itselleni. Aloitin kärjestä ja kikkailin kantapään kanssa omiani. Mutta hyvin ne istuu. Lanka on todella miellyttävää neuloa, eikä se kutita jalassakaan. Hassu tunne oli kun sukat valmistuivat hetkessä, puikkoina minulla oli 3,25mm harmonyt. Yleensä neulon vain ohuita sukkalankoja ja puikot ovat tällöin millin ohuemmat. Lankaa näihin sukkiin kului 130g.
Yritin kohdistaa raidoitusta. Aloitin molemmat kerät ulkopuolelta ja hetken purettuani en vain löytänyt sopivaa kohtaa, että kohdistus olisi onnistunut. Hieman toista sukkaa neulottuani tajusin, että raidoitus menee päinvastoin kuin ensimmäisessä kerässä. Lanka oli siis keritty eripäin. Onneksi ei ollut vakavammasta työstä kyse, muuten olisi voinut ihmetyttää enemmänkin. Toivottavasti tätä lankaa saisi joskus yksivärisenä, silloin sitä voisi ostaa enemmänkin.

Lauantaina moni ystäväni oli menossa messuilla ja jo silloin tuli tunne, että VOIH ja oih, kun pääsisi sinne vielä uudestaan. Katsoisin lisää lankaa ja kankaita ja ja ja... Sunnuntaina yksi ystäväni oli tullut kipeäksi ja hän halusi antaa lippunsa minulle. Niinpä suuntasin sunnuntaina iltapäivällä messuille uudestaan. Sain seuralaisenkin ja jaksoimme kiertää melkein kaikki kojut. Sunnuntaina suuntasin uudestaan heti ensimmäiseksi Lankakauppa.comin ständille (Samalla ständillä taisi olla myös varkauden ompelutarvike). Siellä oli mielestäni messujen halvimmat langat. Tarjouskorista ostin nämä Dropsin Extra Fine Merinot (600g). Regian puuvillasukkalanka kerä ja Gedirfan Beaty Cottonit olivat korista 3 kerää eurolla. Pitihän se yksinäinen sukkalanka pelastaa sieltä Lankataivaaseen!

Perjantaina ostin aivan mahtavaa Punahilkka-nauhaa Peikonpojan ständiltä. Sunnuntaina löysin sopivan tilkkukankaan Lankakauppa.comin ja Varkauden ompelutarvikkeen yhteiseltä ständiltä.

Näiden tuotteiden lisäksi ostin perjantaina Varkauden ompelutarvikkeesta 2 Cloverin virkkuukoukkua ja 2 kpl 40cm:n Knitpicksin pyöröpuikkoa. Design Ihanian kojulta tarttui mukaan yksi joululahja. Ja melkein jo unohdin, lankaa tuli ostettua muutamiin pikkujoululahjoihinkin. ;)
Taantumus käännetään uuteen nousuun vain kuluttamalla. Siispä ehdin tilata Japanin Amazonista kolme kirjaa heti Helsingin kädentaitomessujen jälkeen. Tilaus oli muuten helppo tehdä, vaikka vähän sokkona tietenkin tuli tilattua. Japania kun en ymmärrä. Tärkeimmät painallukset saa kuitenkin käännettyä englanniksi ja tilaus menee samanlaisen kaavan mukaan kuin muutkin nettitilaukset.

Japanilaisia mallineulekirjoja ymmärtää ainakin suurimmaksi osaksi hyvin. Kuvat on selkeitä ja aina löytyy ruutupiirros. Yllätyksenä tuli se, että vaikka kirjan nimi on knitting patterns, niin ne sisältävät myös virkkausmalleja. Mutta positiivinen tilaus tämä oli kaiken kaikkiaan, päässä alkoi heti syyhytä uudet neulesuunnitelmat.

Tampereelle avautui torstaina uusi lankakauppa Lankaidea. Pitihän sinne mennä heti ensimmäisten joukossa tekemään tilannekatsaus. Itselläni on usean vuoden ajan ollut haaveena oma lankakauppa, tavallaan haaveilen siitä tosissani ja tavallaan se on todella kaukainen haave. Mutta hyvä, että joku muu on uskaltanut toteuttaa oman haaveensa. Kauppa on todella mukava lisä Tampereen lankakauppojen tarjontaan. Helsingin tarjontaan tottuneena, täällä ei ole ollut mielestäni juuri mitään ostettavaa. Onkin tullut useammin tilattua netistä kuin mentyä fyysisesti täällä lankakauppaan. Lankaidea kuitenkin vaikutti kaupalta jonne on ilo mennä poikkeamaan. Myyjä oli todella mukava ja tarjonta laadukasta. Hinnatkaan eivät olleet liian korkeita. Myyjä oli myös hyvin ajan hermolla. Tätä samaa ei voi sanoa kaikista kaupungin kaupoista.
Tutustumiskäynti kartutti lankataivasta 200g verran. Sukkalankojahan voi aina ostaa!


Regiat ovat petrooleja, vaikka kuva näyttääkin ne aika sinisinä.
Ensin kotiutui pari kirjaa:


Ja sitten hieman lankaa Colinettelta...

Vain puolitoista kiloa! Eikä paljoa per laatu ;)
Viikko sitten päätin lopettaa lankalakkoni. Mutta koitan silti olla kohtuullinen hankinnoissani. Lankaideaan oli tullut uusia lankoja ja minä halusin itselleni luksusta ja vähän. Jotta varasto ei kasvaisi kohtuuttomasti. Mukaani tarttui kerä Schoppel wollen Zauberball kerä, punainen oli herkullisimman näköinen.
Aloitin samantien neulomaan sukkia kärjestä. Lanka on yksikierteistä ja pehmeää. Lanka hajoaa helposti, niin että osa langasta ei meinaa tulla silmukkaan mukaan. Kerä oli myös hyvin hankala, se on aika löysään keritty ja sieltä pullahti aina klöntti lankaa, joka meni samantien solmuun, koska yksikierteinen lanka helposti vetää kikkaralle. Pehmeää lankaa oli välillä hyvinkin vaikea selvitellä. Keskellä kerää lanka oli kokonaan poikki ihmeellisen sekasotkuklöntin kera.
Toisena lankana valitsin Auracansian Ranco Multya. Kotona hetken mietin, mitä tuli ostettua, mutta uskon vakaasti, että tämä sekasotku väreistä näyttää sukissa kivalta.

Viikonloppuna tuli käytyä pienellä matkalla Porissa. Tietenkin eksyin paikalliseen lankakauppaankin ja sieltä löytyi alennuskorista Regia Silkkiä. Pitihän näitä pehmoisia keriä pelastaa muutama mukaan, lisäksi 1 kerä ruskeaa lanettia. Sitä sävyä ei ollut Lankaideassa ja sille on tarvetta.

Kävimme myös kääntymässä Yyterissä ja siellä meitä tervehti lumiakka. (Akka sen takia, että sille oli tehty melkoiset tissitkin, mutta ne eivät päätyneet harmi vain kuvaan.)

Ainiin ja meinasi aivan unohtua, viime viikolla kotiutui tammikuussa tilaamani muutama kerä Knitpicksiltä. Kiitos diilerille !

Kilo ihanaa farkun sinistä telemarkkia. Nam!
5 kerää petroolia palettea.
3 vyyhtiä burgundya glossia.
Terveiset keväisestä Etelä-Espanjasta. Kahden viikon loma sujui nopeasti, yhtään vähempi ei olisikaan riittänyt irrottautumiseen arjesta.
Huoneistossamme oli yli 60 neliön kattoterassi, siellä kelpasi levätä auringossa.

Taustalla Cadiz.
Cadizin rannalla oli hiekkataidetta.

Gibralttarilta löytyi Euroopan ainoat luonnossa elävät apinat. Taustalla Espanjan rannikko, sateisen ilman takia emme nähneet Afrikkaan täältä. Illalla pysähdyimme kyllä paluumatkalla Tariffassa, josta näkyi Afrikankin rannikko.

Arcos de la Fronteran parvekkeelta oli upeat maisemat.

Upea kartta -gobeliini Sevillan Alcázarissa.

Etukäteen en katsonut netistä mitään lankakauppojen osoitteita. Kävi kuitenkin niin, että törmäsin matkallani neljään eri lankakauppaan. (Näin jälkikäteen näitä pieniä kauppoja ei netistä löydykään.) Pääsääntöisesti näissä kaupoissa myytiin vain akryylia, jopa virkkauslankoja oli akryylista. Kaduilla myös pikkulapsilla oli neulottuja vaatteita, akryylista tietenkin nekin. Mutta kun tarpeeksi katsoo, niin löytäähän sitä akryylinkin seasta ihmeitä. Ainakin itse pidän hyvänä löytönä nämä liukuvärjätyt 100% bambut. Lankakauppa sijaitsi aivan muutaman sadan metrin päästä huoneistostamme. Tässä lankakaupan tiedot:
CONFECCIONES Y MERCERIA DENIA
CALLE GANADO, 15
11500 - EL PUERTO DE SANTA MARIA (CADIZ)
Ihan lähellä oli toinenkin lankakauppa, mutta langat olivat tiskin takana ja samassa myyntitilassa oli kukkakauppa. Täältä ei silmä bongannut mitään ostettavaa.
Naapurikaupungissa Cadizissa oli ensimmäinen kauppa jossa jo ikkunassa mainittiin Katia. Kaupassa oli laatulankoja ja itselleni päätyivät ihanat pinkit pellavakerät. Kauppa oli iloinen poikkeus siis yleiseen tarjontaan verrattuna. Tämä kauppa on aivan ydinkeskustassa ns. shoppailualueella ja jos kaupunkiin on menossa, niin kannattaa täällä ehdottomasti käydä.
"LA MERCERIA"
Calle San Francisco 29
CADIZ 11005

Myös Gibralttarilla eksyin lankakaupaan, mutta sielläkin nopealla vilaisulla oli vain akryylilankoja. Kauppa löytyy pääkävelykadun varrella sijaitsevasta ostoskeskuksesta. Tässä vieressä oli myös aukio, josta löytyi Finlayson's kiosk. Kotoinen olo tuli. ,)
Sevillassa taas lankoja löysin El Corte Inglesistä, mutta siellä oli vain muutamaa väriä puuvillaa ja muuten akryylia.
Matkan aikana ehdin neuloakin, vaikka suurin osa päivästä meni tietenkin uusiin paikkoihin tutustuessa, tapaksia syödessä, tinto veranoa juodessa ja rentoillessa. Valmiista neuleista oma postaus tässä kunhan kerkeän.
Olen jälleen ommellut sarjatyönä. Tällä kertaa kaavana on ollut kauppakassi, tutoriaali löytyi netistä ;)

Kaikki kassit ovat vuorillisia ja siten kestävät todella paljon painoakin.

Tilasin nimikointinauhoja, joilla saan merkittyä tästä lähtien käsitöitäni. Näistä tulee kyllä viimeistelty fiilis. Nauhat on tilattu minanamnbandista Ruotsista, hyvä ja nopea toimitus.

Näiden lisäksi syntyi uusi pieni pussukka, vetoketjun kun löysin kierrätyskeskuksesta halvalla. Tämäkin täytyi tietenkin nimikoida. Sisälle pääsi askartelumassoja, joita tilasin Keijukammarin loppuunmyynnistä.
Voitin myös PepSun blogiarvonnassa ja meille kotiutui kaksi aivan taivaallisen pehmeetä bambu-villavyyhtiä. Värikin on pirtsakka ja kesäinen.

This page contains an archive of all entries posted to Lankataivas in the ostoksia category. They are listed from oldest to newest.
ompelutyöt is the previous category.
tilkkutyöt is the next category.
Many more can be found on the main index page or by looking through the archives.